Keskinen valtakunta, Kiina

Tervehdys, muukalainen

Michelangelo Antonionin Kiina-elokuva Chung Kuo - Cina (1972) on pitkä (208 min.), alun alkaen kaiketi RAI-yhtiölle tehty kolmiosainen dokumentaari. 1. osassa ollaan Pekingissä, 2. osassa keskisen Kiinan maaseudulla ja vähän muuallakin ja 3. osassa Shanghaissa. Osien pituudet eivät ole vakiot, vaan kokonaispituus jakautuu karkeasti ottaen näin: 1. osa 70 min., 2. osa 80 min., 3. osa alle 60 min.

Elokuvan tekniset rajoitukset ovat ilmeiset, joskaan eivät tuhoa katseluelämystä: kuva on hailakka (eikä yksin värimäärittelyn takia) ja äänisynkka on pielessä, mikä on oikeasti häiritsevää.

Näkökulma on muukalaisen, vieraan, joka ei osaa kieltä eikä tunne kulttuuria. Niinpä kasvoja, eleitä, elämänmenoa hämmästellään paljon. Ja ihmisen uppoamista ympäristöön, maisemaan. Ja missä kaupungissa ollaankin, kuorolaulavat lapset marssivat kaduilla, bussit ja kuorma-autot kuljettavat ihmisiä töihin tai töistä kotiin (tehtaiden tehtävä järjestää työläisensä töihin/kotiin). Ja kaikkialla missä on vähänkin tilaa tietenkin jumpataan.

Matkan eteneminen: Peking (1. osa) -> He'nan (Henan, maakunta) -> Suzhou/Sutšou -> Nanjing/Nanking (2. osa) -> Shanghai (3. osa). Dokumentissa ei vierailla läntisillä valloituksilla, uiguurien Xinjiangissä (l. Itä-Turkestan l. Sinkiang) ja Tiibetissä. Asia lienee päätetty Pekingissä - kuvausryhmällä oli koko ajan "oppaat" mukanaan, jotka veivät ryhmän paikasta toiseen ja siinä sivussa koettivat rajoittaa kuvaamista.

Pekingissä mm. katsellaan ihmisiä Taivaallisen rauhan aukiolla, tutustutaan kaupungin vanhoihin, jo tuhottuihin kortteleihin ja kaupungin teollisuuteen. Erikoismaininnan ansainnee jakso, jossa esitetään keisarinleikkaus, jossa synnyttäjän kipuja lievitetään akupunktiolla (ei huumeita).

He'nanissa, jossa ensimmäinen kiinalainen valtio yli 2500 vuotta sitten perustettiin, tutkataan köyhää maaseutua, kuvataan kylää, jonka puoluejohtaja ei ole kuvaamisesta innostunut ja tutustutaan tienvarren epävirallisiin maalaismarkkinoihin, joille lähiseudun väki tuo tavaroitaan myyntiin tai vaihdettaviksi. Huomioidaan kanavajärjestelmän tärkeys Kiinalle ja sen maataloudelle.

Sitten siirrytään itään. Historiallisessa Suzhoussa (Shanghaista pohjoiseen), "Itä-Kiinan Venetsiassa", jossa on satoja siltoja yli jokien ja kanavien, ihaillaan mm. kaupungin puistoja. Siirrytään hallintoalueen pääkaupunkiin Nanjingiin, joka on toisinaan toiminut koko Kiinan pääkaupunkina. Sekä Suzhou että Nanjing ovat tänään tornitaloilla ("pilvenpiirtäjillä") modernisoituja suurkaupunkeja, joissa luultavasti saa hakemalla hakea Antonionin kuvaamia paikkoja. Nanjingin erikoisuus 1970-luvun alussa oli Jangtsen ylittävä, kuuden kilometrin mittainen silta (tänään kaupunki rehvastelee kaiketikin uudella metrollaan), joka aikanaan, köyhässä valtiossa, oli melkoinen ponnistus. Kaupunki ylpeili myös koululaitoksellaan.

Lopulta ollaan Shanghaissa, jonka senkin historiaa kerrataan lyhyesti, näytetään paljon katu- ym. ulkoilmakuvaa. Dokumentin (n. 17-19 min.) pitkä päätösjakso on kuvattu shanghailaisessa teatterissa, jossa esiintyy akrobaattiryhmä esittäen huisin huimia temppuja. Kaiketi koululaisten urheilu- ja tanssinäytöksilla sekä aikuisten ja vanhusten jumpalla taustoitettiin loppuhuipentumaa, kuin esittäen kiinalaiset lähes akrobaattisen-liikunnallisina ihmisinä.

Maon Kiina kutsui arvostetun italialaisohjaajan tekemään dokumenttia kulttuurivallankumouksen pahimman terrorin jälkeisestä Kiinasta. Tulos on kaikkien nähtävillä ja arvioitavissa. Virallinen Kiina ei siihen mieltynyt: Mao tuomitsi työn, joten propagandakoneisto rähjäsi, räyhäsi ja nimitteli Antonionia "vastavallankumoukselliseksi" ja kiinalaisvastaiseksi. Aivan kuin dokumentaristin olisi pitänyt tehdä pelkkää propagandaa.

En ole jaksanut lukea kiinalaiskritiikkiä läpi, joten voin vain arvailla, mihin dokumentin piirteisiin ja siinä esitettyihin otoksiin "kritiikki" on kohdistunut. Kaiketi läntisen impelialismin kätyli on etenkin köyhän He'nanin kuvauksessaan esittänyt jotain kiinalaisesta vinkkelistä sietämätöntä? Impelialistis-levisionistis-leaktionäälien iloksi Antonioni ei dokumentaariaan kuitenkaan tehnyt. Pikemminkin lähinnä aikansa italialaisen tv-katsojan valistukseksi, oletan. Tulos on edelleen katsottava, joskaan ei teknisillä ominaisuuksillaan häikäise.

Antonionin estetiikan harrastajalle elokuva on pakkopulla - sieltä löytyy paljon samaa ihminen maisemassa -tematiikkaa kuin hänen draamaelokuvistaankin.

Linkit
IMDB (elokuvatietokanta): http://www.imdb.com/title/tt0068375/
Kiinalaiskritiikki: http://www.marxists.org/subject/china/peking-review/1974/PR1974-08d.htm

Tervehdys, muukalainen


"Jokainen" blogaa nykyään, kuten muinoin dokasi, eikö? Turhaa touhuahan tämä on, mutta "pakkohan" tämän aloittaminen oli, ettei kukaan toinen kerkeä hyödyntämään näin oivaa nimeä/osoitetta...


Eipä silti, perustin toista vuotta sitten kotisivunkin, mutta mokoma on edelleen ns. työn alla. Mitä sitten? Kiinnostavinta siinä oli sen disainaus. Tulos olikin sangen elekantti sivu, vaikka itse sanonkin. Ystävämme Yrmei Känninen kerran totesikin, että tärkeintä ei ole loppuunsaattaminen vaan ankara aloitus. 15 vuotta sitten kotisivun teko edellytti html:n alkeiden tuntemista - tänään niistä (so. alkeista) ei ole mitään riemua, kun CSS ja PHP ja ties-mikä-kaikki on asioita mutkistamassa. Aloitus oli silti helppoa, koska nuorempana oppi uusia tekniikoita helpommin. Vaikkei ollut mitään sanottavaa. Vaikkei sitä välttämättä käsittänyt... Nyt aloitus on harvinaisen hankalaa, koska sen käsittää  - vaikka teknisesti kaikki on ylen yksinkertaista. Mutkikasta?


Saattaa hyvinkin olla, että kotisivut ovat jossain mielessä "out" ja "passé" nyt, kun blogien teko ja pito on kovin helppoa. Oletusta en kuitenkaan kylmiltään hyväksy. Kun tuo kotsivun tynkä tuolla toisaalla jo on, niin saatan hyvinkin jatkossa testailla näitä eri "formaatteja". Siis kokeilla, katsastaa, millainen aines mihinkin ympäristöön helpoimmin istuu. Saa nähdä. Ei tuokaan ajatus kovin viettelevä ole. Ei myöskään ajatus kahdesta blogista, vaikka perustin myös yksin kirjallisuusaiheisen blogin.


Koetan siis aloittaa. Sitten joskus. Pitää ensin keksiä jotain sanottavaa. Tai piruiltavaa. Tai jotain semmoista. Niiku.